Tarkkailijat -retki Nimbus 2014

maanantai 13. lokakuuta 2014

''Sinä olet valittu! Sinut on täten epävirallisesti hyväksytty Tylypahkan noitien ja velhojen kouluun, MUTTA sinun tulee ensin suoriutua Taikaministeriön laatimasta koulutuksesta, Nuuksion taikametsässä''IMG_1841 
Perjantaina 10.10. lähdettiin matkaan 50 Vavalaisen voimin kohti Nuuksiota, JDA:n kämppää. Tiedossa oli valtavasti ohjelmaa ja Taikaministeriön laatimia suuria koitoksia. Leiriläiset jaettiin Tylypahkan tapojen mukaan neljään tupaan: Korpinkynteen, Luihuseen, Puuskupuhiin sekä Rohkelikkoon.

Viikonloppuun sisältyi monenlaista hauskaa ohjelmaa Harry Potter -teemaan liittyen. Retkellä lapset pääsivät muunmuassa pelaamaan hupaisaa huispausta itse tekemillään luudillaan, keittämään taikaliemiä trangioilla, nauttimaan maukkaista ruuista, maalaamaan värikkäitä tupalippuja sekä mittelöimään suurenmoisesta tupamestaruudesta. Illalla pelattiin jo perinteeksi tullutta bräidistä, joka on lipunryöstön tyyppinen peli, jossa aarteina toimivat kullatut kananmunat.

Viikonlopun ohjelmaan mahtui myös totta kai paljon partiokavereiden kanssa olemista ja heidän kanssa nauramista. Vaikka toisen yön seikkailijat sekä tarpojat nukkuivat ulkona, lähti jokainen hymyissä suin kotiin päin.

Seuraavaa lippukuntaretkeä odotellessa!

IMG_1952  IMG_1799 IMG_1942 IMG_1797 IMG_1889
IMG_1790IMG_1926 Kuvaaja: Karoliina Kujapelto
Teksti: Saana Ott & Tuuli Paananen

Theme created by FEERIC STUDIOS. POWERED BY BLOGGER