Lumi yllätti Hampparit

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

21.-23.11.2014 Hamppareiden kämppäretki 2

Vaaran Vaeltajien jokainen sudenpentu-, seikkailija- ja tarpojaryhmä sekä mahdollisesti samoajaryhmät tekevät viikonloppuretkiä, yleensä Nuuksioon. Tarpojaryhmä Hampparit lähti matkaan perjantai iltana kohti lippukuntamme omaa kämppää, Vavakkaa.

Retkelle he eivät kuitenkaan lähteneet ihan kylmiltä, vaan johtajat olivat keksineet lasten päänmenoksi ennakkotehtäviä. Ennakkotehtävien joukkoon kuului muunmuassa seuraavanlaisia tehtäviä: tarjotkaa bussikuskille omena, laulakaa joululaulu kuorossa julkisella paikalla, myy partiolaisten adventtikalenteri Sellon aukiolla, tehkää ihmispyramidi julkisella paikalla, pyytäkää tuntematonta treffeille... Tehtäviä löytyi monia ja tarpojat suorittivatkin monia niistä kunnialla. 

Itse kämppäretkellä oli myös luvassa monenmoista aktiviteettia. Perjantai iltana kämpälle luotiin elokuvateatteri ja videotykin voimalla katsottiin Divergent -elokuva. Hampparit eivät millään olisi malttaneet mennä nukkumaan ja valvominen oli ehkä pieni ongelma. Perjantaina herkuteltiin myös kunnolla johtajien omatekemällä pizzalla sekä karkeilla ja sipseillä.

Lauantaina suoritettiin joogaliikkeitä, suunnistettiin, tyhjennettiin huussi, saunottiin, syötiin hyvin, leikittiin ja ihan vaan myös oltiin. Yö osoittautui pitkäksi ja johtajatkin yllättyivät kuinka myöhään tarpojat jaksoivat valvoa. 

Sunnuntaina kaikki olivat suhteellisen väsyneitä, mutta onneksi päästiin aikataulun mukaisesti lähtemään kotia kohti. Kevään kämppäretkeä odotellessa, onneksi kuitenkin ennen sitä on ainakin koko lippukunnan talviretki edessämme!
21.-23.11.2014 Hamppareiden kämppäretki 1 21.-23.11.2014 Hamppareiden kämppäretki 3 21.-23.11.2014 Hamppareiden kämppäretki 4

Theme created by FEERIC STUDIOS. POWERED BY BLOGGER